Täyskäsi pyöräretkikirjallisuutta

Rajat kiinni

Itselläni on ollut viime vuosina valtavia vieroitusoireita reissaamisesta. Vanhempieni omaishoitoprojekti ja Korona-vuodet ovat sitoneet minut tiukasti tänne yhteen Etelä-Pohjanmaan pikkukuntaan. 

Pyöräretkikirjat
Paljon uusia pyöräretkikirjoja

Onneksi koronasta on kuitenkin ollut sellainen hyöty, että monet muutkin fillarireissaajat ovat juuttuneet kotinurkkiin. On ollut hyvää aikaa rauhoittua ja koota muistoja aiemmilta retkiltä kirjoiksi. Tekstin syntymistä ovat edesauttaneet myös potkut työpaikasta, ikääntymisen aiheuttama tarve kirjoittaa muistelmia, elämän kriisit, rahan tarve ja halu kiertää maapallo. Jussi pyöräytti jopa 2 kirjaa samana vuonna.

Kirjoja on julkaistu niin paljon, että koko kesä on mennyt mukavasti niitä lukiessa. Tällaisia teoksia on ilmestynyt:

  • Jussi Saarikoskti:Fillaristin seikkailut Euroopassa
  • Jussi Saarikoski: Kohtaamisia Euroopassa (omakustanne)
  • Matti Rämö: Pyöräillen Suomessa
  • Jukka Salminen: Kirjeitä Etelä-Amerikasta
  • Taina Liekari: Pyörällä päästään
  • Dean Nicholson: Nalan maailma
  • Alpo Puuronen: Pinna Kovilla

Miksi tykkään lukea kertomuksia pyöräretkistä?

Omalla 5 viiikon reissulla Saksa-Hollanti-Saksa

Kun on ollut itse tien päällä reilun vuoden, pystyy erittäin hyvin pääsemään matkanteon fiilikseen pelkästään lukemalla. On myös mielenkiintoista nähdä kuinka monenlaiset syyt ajavat ihmisiä tien päälle ja kuinka monella eri tavalla matkaa voi tehdä. Myös varustelistauksia on mielenkiintoista lukea. Ei ole koskaan tullut mieleen, että matkassa pitäisi olla tuntolevy kaulassa, kuten sotaan lähdössä. Niin extreme-lajina en ole retkipyöräilyä pitänyt.

Kirjoittelen tähän myös hiukan omia näkemyksiäni kirjoissa vastaan tulleista aiheista. Monenlaista pohdittavaa nämä kirjat aiheuttivat ja sain myös paljon uusia hyviä matkavinkkejä.

Kovaa menoa ja vähän mukavuuksia

Toivottavasti kukaan ensimmäistä pyöräretkeään suunnitteleva ei kauhistu näitä kirjoja lukiessaan. Pyöräretkeilyn ei todellakaan tarvitse olla näin raskasta ja karua touhua kuin näissä kirjoissa usein kuvataan. Kirjat ovat kuvausta siitä, miltä pyöräretkeily voi näyttää sitten kun siihen oikein kunnolla hurahtaa. Telttaa ei tarvitse joka yö pystyttää johonkin synkkään metsään tai taistella telttapaikasta huonosti palvelevan leirintäalueen johtajan kanssa. Hiekkaisia ja raskaita mäkiä ei tarvitse kaiket päivät polkea, eikä joka päivä tarvitse sinnitellä yli 150 km päivämatkoja. Retken voi suunnitella myös kevyemmäksi ja yöpyä lakanoiden välissä hotellissa; tällaiseen retkeilyyn soveltuvia alueita löytyy Euroopasta vaikka kuinka.

Ammattilaisten matkassa?

On mielenkiintoista havaita kuinka tavallaan amatöörimäisesti voi pyöräillä hurjia reissuja. Kohde ja reitti voivat olla sattumanvaraisia, pyöräkalusto kokeneillakin reissaajilla voi olla heikosti retkipyöräilyyn soveltuvaa ja särkyväistä; varustemieltymykset persoonallisia eikä kovin toimivia, suunnistus paikallisilta asukkailta kyselemistä jne. Perusreissulle voi näköjään lähteä kokemuksen karttuessa kevyellä valmistelulla.

Ylivoimaisesti ammattimaisimmin matkassa oli Jukka Salminen, jonka 8 vuoden maailmanympäripyöräilyn Etelä-Amerikan osuudesta kirjassa kerrottiin, paljolti Andien vuoristossa pyöräilystä. Mutta Jukka olikin jo harjoitellut 6 vuotta. Jukka hallitsee maastopyöräilyn lukkopolkimien kanssa ja myös retkipyörä oli miltei puhdasverinen maastopyörä. Se kantoi raskaan lastin pienillä korjauksilla ja kiipeäminen ja laskettelu jyrkillä vuorenrinteillä toimi hyvin. Urheilullisen nuoruuden peruja oli myös hyvä kunto, ja Jukka kiipesi vuorille kilometrien korkeuteen välillä puolta nopeammin kuin muut alueella olleet retkipyöräilijät.

Pitkässä reissussa pyörän määräaikaishuolto täytyy myös toteuttaa aika järeästi, eli Jukka uusi kerran pyöräänsä koko voimansiirron ja kiekot (kansankielellä pyörät). Kumit vaihdettiin maksimi leveyksisiin, että pyörä pysyisi pinnalla vuoriston juoksuhiekassakin.

Yksin matkaan

Suuri vapaus

Retkipyöräilijöitä näyttää houkuttavan vapaus. Ja mikä onkaan sen vapaampaa kuin pyöräillä yksin:

  • Ainoastaan Taina ja Laura ajoivat koko reissunsa kahdestaan
  • Dean lähti matkaan naapurin pojan, parhaan kaverinsa, kanssa, mutta jatkoi yksin jo muutaman viikon jälkeen
  • Alpo lähti matkaan 2 kaverin kanssa, mutta varsin pian porukka jakaantui, ja lopulta Alpokin ajoi suuren osan matkasta yksikseen samaa tahtia mutta eri reittiä toisen kaverinsa kanssa. Vasta laivalle poljettiin jälleen kaksin.
  • Matti ajoi koko retkensä yksin
  • Jukka oli matkassa yksin, mutta ajeli aina välillä pikku porukoissa osin turvallisuussyistäkin kaikista vaarallisimmissa paikoissa. Jukka sai loppumatkalle seuraksi kaverinsa Suomesta.
  • Jussi ajaa aina reissunsa yksin

Yksin pyöräily on ymmärrettävää silloin, jos haluaa tehdä matkaa paljon ja ajaa aamusta iltaan. On aika vaikea löytää sopivaa matkaseuraa, joka olisi kunnoltaan ja elintavoiltaan riittävän samanlainen. Porukalla liikuttaessa joutuu aina tekemään kompromisseja eikä matkanteko välttämättä suju koko aikaa optimaalisesti. Kun toisella on hyvä päivä ja pyörä tuntuu kulkevan loputtomiin, toisella voi olla energiat täysin pois. 

Jos päivämatkat pidetään kurissa ja seurataan kavereiden vointia päivän mittaan, porukalla reissaaminen onnistuu aivan hyvin. Itse olen ajanut suurimman osan kilometreistäni 4 hengen kokoonpanolla. Kaksi viikkoa olen ollut tien päällä 20 hengen porukallakin ja tosi hauskaa oli. Onnistuneita pyöräretkiä voi tehdä monella tavalla, mutta pelin säännöt ja matkan luonne pitää vain sopia ennen matkaa. Porukalla reissaaminen tulee myös halvemmaksi, jos yöpyy hotelleissa.

Syitä pyöräretkille

Aika usein pidemmät reissut saavat alkunsa jostain koetusta tragedista; sairaudesta (toipumisesta), potkuista, omaisen kuolemasta, elämän näköalattomuudesta ja oravanpyörään juuttumisesta. Joskus syyksi riittää pelkkä kuntoilu. Näin useimmiten näissäkin kirjoissa. Jos takana oli jo aiempia retkiä, jonkinlaisesta koukkuun jäämisestä lienee myös kysymys, sillä hyvin harvoin pyöräretki jää ainoaksi, mikäli ensimmäinen retki on ollut onnistunut.

Ympäristön tutkiminen ja maisemien katselu on myös yksi tekijä retkelle lähtöön, mutta aika harvoin se on ainut syy. Joka tapauksessa pyöräretkellä kokee ja näkee aina niin valtavasti kaikenlaista, että aistit yleensä alkavat osin tukkeutua jo muutamassa päivässä.

Monenlaisia reittejä

Täälläkin uni maittoi
Itsekin olen nukkunut välillä kanootin alla maastossa

Reittejä suunniteltiin monella tavalla. Välillä jollain oli vain kääntöpiste lukittu, ja muu osuus mentiin vapaammin. Tainalla ja Lauralla reitti oli suunniteltu tosi tarkasti ja etapit valmiina koko matkalle. Heidän paljolti sponsorivetoisesta reissusta täytyikin olla tarkat suunnitelmat. Silti he polkivat vain muutamana päivänä koko päivän täysin suunnitelman mukaan, muuten reittiä jouduttiin säätämään lennossa kelin ja tieolosuhteiden mukaan, eikä missään jouduttu oikaisemaan sanottavasti. 

Jukan maailmanympärimatkaa on turha yrittää suunnitella päiväntarkasti, välillä kuukauden tarkkuuskaan ei riitä. Kaikenlaista voi tapahtua niin miehelle kuin pyörälle, ja välillä pitää huilatakin reilusti. Deanilla oli kissa matkassa ja se määräsi lopulta aika paljon matkan tekoa, kuten myös välillä töiden teko rahan hankkimiseksi, ja lopulta Korona hyydytti menon kokonaan Budapestissa. 

Reipasta matkantekoa

Kissan kanssa päivämatkat jäivät usein reilustikin alle 100 km, mutta muut polkivat tarvittaessa 170 km päivässä tai joskus reilusti sitäkin pidemmälle. Yksin polkiessa ja teltassa yöpyen ehtii pitkälle. Päivämatkojen suunnittelu on pyöräretkellä yksi ongelmallisimmista asioista. Se määrää lopulta paljon retken luonnetta. Yleensä joutuu jatkuvasti säätämän sen kanssa, paljonko tutustuu ympäristöön ja nähtävyyksiin, ja paljonko on tarkoitus edetä.

Usein pääsee helpoimmalla, jos keskittyy vain etenemiseen ja katselee niitä kohteita jotka tulevat “pakosta” vastaan. Jatkuva miettiminen, ” menisinkö käymään tuolla vai tuolla, vai enkö menisi”, rasittaa pidemmän päälle sekin aika tavalla. Jos päättää tutkia kaikki nähtävyydet, ei kuukaudessa ehdi juuri naapurikaupunkia pidemmälle, ainakaan Keski-Euroopassa, jossa on valtavasti historiaa ja nähtävää. Kirjojen päähenkilöt ajoivat yleensä aika reippaasti eteenpäin ja he etenivät kuukaudessa pitkästi. Viikottainen lepopäivä käytettiin sitten voimien salliessa turistielämään.

Lyhyt esittely kirjoista

Jussi Saarikoskti:Fillaristin seikkailut Euroopassa

Jussi on pyöräillyt reilun 30 vuoden aikana 45 pidempää pyörämatkaa, joista useimmat eri puolille Eurooppaa. Tähän kirjaan on koottu kertomuksia yhdeksästä matkasta vuosilta 1999-2017. Kirjasarjan ensimmäisessä osassa “Eurooppa, pyörä ja Jussi” käytiin läpi osa matkoista vuosilta 1988-2009. On luonnollista, että ensimmäisen kirjan vanhimmat matkakuvaukset alkavat olla jo vähän eksoottisia, koska maailma, valuutat, kartat, maiden rajat  ja majapaikat olivat kovin erilaisia.

Jussin kaksi kirjaa useista pyöräretkistä Keski-Eurooppaan

Tyylilleen uskollisena Jussi on kuitenkin jatkanut matkantekoa vanhaan tyyliin uudemmissakin reissuissa ilman uutta pyöräkalustoa ja uusinta tekniikkaa. Gps-karttattaohjelmatkaan eivät innostaneet. Kirjaan on koottu paljon kaikenlaisia sattumuksia ja kommelluksia, joita matkoilla on sattunut. Päähuomio on ollut kohtaamisissa erilaisten ihmisten kanssa joka päivä. Paljon on juttua väännetty kaikenlaisista asioista. Ihan hauskoja ja monipuolisia matkakuvauksia, mitä nyt jatkuva leirintäalueiden metsästys alkaa toistaa liikaa itseään. Näissä Jussin kirjoissa on oikein retro-henkistä matkanteon meininkiä. 

Jussi Saarikoski: Kohtaamisia Euroopassa (omakustanne)

Jatkaa samaa tyyliä ja toteutustapaa kuin 2 aiempaakin Jussin matkakirjaa. Tähän kirjaan on kerätty matkoja vuosilta 1992-2016, kaikkiaan 10 kertomusta. En tiedä logiikkaa, millä Jussi on valinnut nämä kyseiset matkat tähän kirjaan. Joka kirjassa on kertomuksia useilta vuosikymmeniltä, joten yhdestäkin kirjasta saa hyvän läpileikkauksen Jussin matkoista.

Rämön ohjeita pyöräretkille ja retki Pohjois-Suomeen

Matti Rämö: Pyöräillen Suomessa

Takuuvarmaa toimittajan ja maantieteilijän tekstiä. Nyt pysyttiin koko matka Suomen rajojen sisällä, joten mitään kovin eksoottisia elämyksiä ei tähän kirjaan ole tarttunut. Maapallon pinnanmuodoista ja alueen korpimaisemista oli kuitenkin löytynyt paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Satulassa ollaan aamusta iltaan ja yöt vietetään metsässä luonnon helmassa.

Kirjassa on myös kattavat ohjeet pitkille pyörämatkoille valmistautumisesta varusteluetteloineen ja se olikin itselle tämän kirjan parasta antia.

Jukka Salminen: Kirjeitä Etelä-Amerikasta

Jukka Salmisen maailmanympäri pyöräilyn viimeiset pari vuotta

Järjestyksessään toinen kirja Jukan maailmanympärimatkasta. Ensimmäisessä kerrottiin matkan ensimmäisistä 6 vuodesta ja 61000 kilometristä. Tässä kerrotaan matkan viimeisestä Etelä-Amerikan pari vuotta kestäneestä osuudesta. Aikaa kirjoittamiseen on ollut nyt reilusti ja kirja on jo suorastaan taiteellinen kertomus nuoren miehen matkasta läpi erilaisten kulttuurien. Kuvia on myös paljon tarjolla, sillä Jukan blogisivuilla on sivukohtaisesti upeita kuvia tarjolla, joten pelkästään tekstin varassa ei tarvitse olla. Huikeaa luettavaa huikeissa maisemissa matkaamisesta.

Taina Liekari: Pyörällä päästään

Kertomus kahden tomeran Espanjan aurinkorannikolla asuvan suomalaisnaisen päähänpiston tuloksena syntyneestä pyöräretkestä Espanjan ympäri. Tämä 4030 km ja 49 päivän matka on aikamoinen saavutus ensimmäiseksi pyöräretkeksi. Kummallakaan ei ollut retkipyöräilytaustaa eikä mitään erityisempää pyöräilyharrastusta taustalla, vaikka liikuntaa muuten monin tavoin harrastivatkin.

Tainan ja Lauran kova reissu Espanjan ympäri

Matkaa edelsi vuoden harjoittelu ja sponsorien ja rahan kerääminen, sekä pyörien ja varusteiden hankinta. Iloinen ja reipas kertomus matkasta, joka oli fyysisesti raskas ajoittaisten vuoristojen ja +40 asteen helteiden vuoksi. Virkistävän erilainen naisenergiaa pursuava matkakuvaus. 

Dean Nicholson: Nalan maailma

Kuvaus kolmekymppisen nuoren miehen maailmanympärimatkalle lähdöstä. Pari kuukautta Keski-Euroopan läpi poljettuaan matkan luonne muuttui täysin, kun hän löysi kuoleman kielissä olevan kissanpennun Bosnian vuoristosta ja antoi sille nimen Nala. He alkoivat tehdä matkaa yhdessä, mutta eläimen kanssa rajamuodollisuudet, eläinlääkärikäynnit, rokotukset, ja byrokratia hidastivat etenemistä merkittävästi.

Dean matkustaa kissan kanssa

Matkalta löytyi myös pari hylättyä ja huonokuntoista koiran pentua, jotka myös täytyi hoidattaa kuntoon. Välillä Dean oli tienaamassa rahaa Santorinilla melontaoppaana. Erinomainen kuvaus myös sosiaalisen median valtavasta voimasta ja mahdollisuuksista edistää hyviä asioita kuten eläinten suojelua. Deanin ja Nalan matkan tekoa voi yhä seurata Instagramista ja Youtubesta nimellä: 1bike1world .

Alpo Puuronen: Pinna Kovilla

Mukavan erilainen hauskalla ja humoristisella tavalla kirjoitettu matkakirja. Kun melkein eläkeikäiselle pitkän linjan koodarille annetaan yllättäen lopputili, mitä sitä ihminen voi muuta kuin lentää parin kaverin kanssa Välimerelle ja polkea sieltä kotiin.

Puurosen humoristinen pyöräseikkailu

Matkalla voi sitten sopivissa paloissa työstää tilannetta ja katsella kauniita maisemia. Alpo ei ollut ensimmäistä kertaa pyörällä kaukana kotoa ja matkanteko oli tuttua, mutta mielenkiintoisesti hän kertoo ajatuksen kulkua ja poikkoilua matkan varrella. Kummasti ajatukset selkiytyvät ja tuulettuvat kotia kohti polkiessa.


Väärin pyöräily

Viime aikoina  on käyty enimmäkseen huumoripitoista keskustelua “väärinpyöräilystä”. 

  • Voiko läskipyörällä tehdä retkiä pitkin asfalttiteitä?
  • Voiko maantielenkillä käyttää maastopyöräilijän juomareppua pullojen sijasta?
  • Miksi polkea lenkkejä vanhoilla 1970-luvun pyörillä, kun parempiakin on olemassa?
  • Voiko pyöräretkelle lähteä maantiepyörällä (kilpapyörä)?

Periaatteessa pyöräretkiä voi tehdä millä pyörällä vain ja melkein miten vain, mutta viikkojen mittaan ongelmia alkaa helposti kasautua, jos “väärinpyöräilee”. Liian heppoinen pyörä pistää etsimään pyöräkorjaamoa tuon tuosta ja ylä- tai alamäet voivat muodostua ongelmallisiksi, jos pyörää ei ole suunniteltu raskaan lastin kuskaamiseen mäkisessä maastossa, upottavista hiekkateistä puhumattakaan.

Eniten minua ihmetyttivät nuo Jussin seikkailut. Hän on ajanut 45 pitkää pyörämatkaa, joista useimmat pitkälle Eurooppaan. Jos oikein muistan, hänellä on menossa toinen maantiepyörä. Niillä hän on polkenut valtavasti kilometrejä. Joka reissulla toistuvat samat ongelmat; pinnoja katkeilee, renkaita puhkeaa, voimansiirto (rattaat, ketjut, takavaihtaja ym.) temppuilevat. On ongelmia ylämäkien, jarrujen ja huonopintaisten teiden kanssa. Kaikki nämä tavallaan aivan turhaan. Jos alla olisi normaalisti huollettu oikea retkipyörä, tällaisia ongelmia tulisi hyvin  harvoin. No, kukin taaplaa tyylillään. 

Toisaalta onhan “kilpapyörästä” rakennettu pyörä triathlon-tangolla hyvissä olosuhteissa nopeampi, mutta sivuilla olevat pyörälaukut kuitenkin hidastavat selvästi menoa. Aikaa menee paljon myös työntämiseen, korjaamoiden ja varaosien etsimiseen ja odotteluun, hitaaseen etenemiseen mukulakivillä, metsäteillä jne. Oikealla retkipyörällä eteneminen on tasavauhtista ja tasaisen varmaa kaikissa olosuhteissa, joten pitkälle silläkin päivässä ehtii – helposti ja huolettomasti.

Matilla on myös ollut aikaisemmilla retkillään aika paljon pyöräongelmia polkimien katkeamisineen kaikkineen. Nykyinen pyörä, jolla hän nyt reissua taittoi, näyttää toimivan jo selvästi paremmin. 

Tainalla  ja Lauralla oli allaan uudet Tunturin hybridit, jotka toki toimivat hyvin koko 4030 km matkan, mutta erilaisten matkalla tulleiden kolhujen takia niitäkin täytyi käyttää muutaman kerran korjaamolla lähinnä vaihteiden säädössä.

Retkipyörän huolto

Retkipyörästä kannattaa pitää huoltokirjaa, kuten autosta. Sen avulla on helppo vilkaista ennen lähtöä mitä osia pitää uusia. Aikaa myöten siitä näkee myös paljonko mikin osa kestää kilometrejä. Tällä tavalla on helppo kunnostaa pyörä varmaan kuntoon tuollaista 3000km reissua varten. Sen jälkeen kannattaa sitten jo vaihtaa ainakin ketjut ja todennäköisesti jarrupalatkin. Kukaan ei muistaakseni maininnut huoltokirjasta kirjoissaan.

Pinna kireällä tai poikki

Yksi asia minua aina ihmetyttää näissä kertomuksissa. Lähes kaikilta tuntuu katkeilevan pinnoja pyörästä. Miksi minulta ei ole koskaan katkennut yhdestäkään pyörästä ainuttakaan pinnaa, vaikka olemme pyöräilleet vaimon kanssa vaihtelevasti retkiä ja hyötyajoa vuodesta 1980 saakka? Olen kyllä korjaillut ja rihtaillut satoja kiekkoja vuosien mittaan toisten pyöristä.

Käsittääkseni tähän löytyy seuraavia syitä:

Holkitettu laadukas vanne
  1. Olemme ostaneet alun pitäen retkipyöräilyyn soveltuvaa hieman keskitasoa parempaa kalustoa. Jos jotain on hajonnut, korjaus on tehty aina pykälää paremmilla osilla.
  2. Ostin etulaukut aika aikaisessa vaiheessa, koska en ole koskaan tykännyt ajaa takapainoisella huteralla pyörällä.
  3. Minulla ei ole ollut koskaan mukana telttaa tai keittovehkeitä, mutta kaikenlaista muuta harrastetavaraa kyllä reilusti.
  4. Jo aikojen alussa hommasin pinna-avaimen ja kiristelin löysiä pinnoja ja pyrin saamaan vanteen suoraksi. Tähän riittää retkipyöräilyssä perus näppituntuma hyvin pitkälle. Ei tarvitse hallita  kilpapyörän kiekonteon hienouksia, riittää että kiristelee löysät pinnat aika nopeasti ja säännöllisesti, ennen kuin ne ehtivät taipuilla poikki.
  5. Reissussa pinnat pitää tarkistaa/kiristää n. kerran 2-3 viikossa, koska käyttötunteja tulee paljon. Kiristykseen riittää yleensä ⅛ kierrosta, joitain pinnoja hiukan enemmän ja muutamia ei tarvitse kiristää lainkaan. Jos ajat pidempään löysillä pinnoilla, niihin alkaa tulla metallin väsymistä ja mikroskooppisia hiusmurtumia. Kun tällaisen kiekon kiristää normaalikireyteen, voi siitä silti aikaa myöten napsahdella poikki aiemmin pikku vaurioita saaneita pinnoja.
  6. Retkipyörän pinnat pitää olla normaalia tiukemmalla. Ehjä laadukas pinna ei koskaan katkea liian kovasta vedosta, vaan aina taittumisen vuoksi pakkomurtokohdista (mutkasta tai heti nippelin vierestä). Jos pinnat ovat ohuet ja näyttävät enempi rautalangalta, uusi suosiolla kaikki kerralla.
  7. Vanne määrää sen kuinka paljon vetoa pinnaan voi laittaa. Vanne on retkipyörässä erittäin lujilla. Jos pinnoja katkeilee eikä niitä uskalla tiukata enempää, vaihda vanteet uusiin lujempiin/jäykempiin ja ns. holkitettuihin retki- tai maastopyöriin tarkoitettuihin vanteisiin. Holkitetussa vanteessa on teräsholkki pinnanreiässä. Sen jälkeen pinnat voi kiristää reilusti tiukemmalle eikä niitä enää katkeile. 
  8. Jos kuulostaa siltä, että jokin valtavan kireällä ollut pinna katkeaa, syy ei ole siinä että jokin pinna olisi kiristetty liian tiukalle. Ääni tulee siitä, että kyseinen pinna on normaali kireydellä, mutta sen ympäriltä on useampi pinna päässyt liian löysälle, jolloin on paljon painoa yhden pinnan varassa. Ympärillä olevat löysät pinnat eivät enää tue vannetta ja se pääsee taipuilemaan puolelta toiselle taittaen kireän pinnan poikki. Yleensä näissä tilanteissa koko kiekon jännitys herpaantuu reilusti kireän pinnan pettäessä ja kiekko alkaa viipottaa selvästi. Tämän olen oppinut huoltaessani kovassa lastissa ajettavia retro-tandemeita.

Vastaa

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.