Pyöräilykaupunki on sellainen, jossa pyörällä pääsee asioimaan helposti joka paikkaan, niin rautatieaseman lippuluukulle, kauppojen edustalle kuin työpaikallekin, tai sitten voi tarvittaessa hurauttaa vauhdilla läpi kaupungin. Mitä tämä tarkoittaa liikennejärjestelmätasolla? Sitä, että pyöräliikenne hajautetaan mahdollisimman tasaisesti koko kaupunkirakenteeseen riittävän suuren nopeusluokituksen pyöräteille – kapeilla kaksisuuntaisilla pyöräteillä tai yhdistetyillä kevytväylillä ei ylletä koskaan tähän luokitukseen. Pyöräilijää ei oteta huomioon vain kapeilla parin metrin pyöräteillä, vaan pyörällä täytyy päästä liikkumaan sujuvasti joka paikkaan, myös autojen parkkihalleihin ja supermarketteihin, sillä toimivassa liikennejärjestelmässä on erittäin oleellista eri liikennemuotojen ketjuttaminen ja helppo vuorottelu.

Yksisuuntaiset pyörätiet kadun molemmilla puolilla hajauttavat pyöräliikennettä luonnostaan, ja suunnittelijat joutuvat miettimään pyöräilyn tarpeita huomattavasti suuremmalla osalla kaupunkirakennetta. Tämä puolestaan näyttää johtavan siihen, että varsin pian pyöräilykelpoinen kaupunkirakenne leviää yhä laajemmalle kotipihoihin ja työpaikoille asti. Molemmilla puolilla katua olevat yksisuuntaiset pyörätiet tekevät myös liikenteestä huomattavasti selkeämpää ja helpompaa kaikkien eri liikennemuotojen osalta, ja ennen kaikkea vähentävät radikaalisti pyöräilijöiden ja autoilijoiden välisiä konflikteja.

Yksisuuntainen pyörätie on normaali pyörätie, jolla pyöräilijä voi noudattaa oikeanpuoleista liikennettä ja normaaleja liikennesääntöjä ja ryhmittyä lainsäädännön mukaisesti. Yksisuuntainen pyörätie kytkeytyy kätevästi pyöräkaistoihin, ajoradalla pyöräilyyn ja ylipäätään kaikkiin ajoneuvojen käyttämiin väylätyyppeihin. Pyöräilykaupungeissa kaikki taajamamerkkien sisäpuolella olevat pyörätiet ovat yksisuuntaisia tai muita oikeanpuoleisen liikenteen mahdollistavia väylätyyppejä. Ainoastaan jotkut selvästi moottoriliikenteestä erillään kulkevat puistokäytävät tai muut erikoisemmat väylätyypit voivat olla kaksisuuntaisia pyöräteitä tai ääritapauksissa jopa yhdistettyjä jalankulu- ja pyöräteitä. Myös jotkut pyöräilyn pääväylät (baanat) voivat olla kaksisuuntaisia jos ne on järeästi erotettu moottoriliikenteestä ja sivusta tuleva autoliikenne on aina väistämisvelvollista. Kun pyöräilijä ohjataan taajamaan tultaessa yksisuuntaisille ja oikeanpuoleisille pyöräteille, pyöräilijän on helppoa ja turvallista ylitellä kaikkia satoja tai tuhansia taajamassa olevia risteyksiä ja tonttiliittymiä. Erittäin yksinkertaista ja turvallista.

Liikennejärjestelmätason kannalta on hyvin outoa, että pyöräilylle on Suomessa vuosikymmeniksi annettu oikeus poiketa oikeanpuoleisesta liikenteestä, mikä riittää sotkemaan tehokkaasti koko keskustojen liikennejärjestelmän. Kaksisuuntainen kevyen liikenteen väylä vain toisella puolella katua pakottaa puolet pyöräliikenteestä käyttämään vasenkätistä logiikkaa ja samalla pyöräilijöiden on mahdotonta noudattaa mitään liikennesääntöjä kunnolla. Ja takavuosien lainsäädäntömuutoksen ansiosta myös kevyen liikenteen sisäinen logiikka on osin vasenkätinen, sillä nykyisin jalankulkijat saavat kulkea kummassa reunassa kevytväylää haluavat. Vasemmassa reunassa kävelevät jalankulkijat pakottavat myös pyöräliikenteen vasemmanpuoleiseksi. Voi hyvällä syyllä kysyä, voiko enää sekavampaa ja vaarallisempaa liikennejärjestelmää suunnitella?

(lisää…)