Ensi kertaa Suomessa

Suomessa ei ole tähän mennessä pidetty kansainvälisiä pyöräilynedistämistapahtumia. Oulun tapahtuma kuulosti heti alusta asti sopivan erikoiselta, tästä täytyy tulla joko täysi fiasko tai sitten ikimuistoinen tapahtuma. Kuinka Oulussa voidaan aikaansaada tällainen? Kuka tällaisen kasaa? Vaikka Oulu on tunnettu pyöräilykaupunki, pyöräilyseurojen, liikkumisenohjauksen, Pyöräilykuntien verkoston jne. tapahtumissa oululaisia on ollut harvakseltaan, tai sitten olen aina onnistunut jostain syystä heidät kiertämään.

Onneksi epäilykseni oli aivan turha, sillä Oulussa on piileskellyt tusinan verran nuoria ja ennakkoluulottomia huippuammattilaisia. Heille tällaisen järjestäminen ei ollut mikään ongelma, mutta toki tämän kokoluokan (131 osanottajaa lukuisista maista) tapahtuma teettää valtavasti töitä organisaatiolle, varsinkin ensi kertaa toteutettuna. Nyt tapahtuma oli todella ikimuistoinen, siitä suuret onnittelut koko tiimille!

Kansallisena merkkitapahtumana paikalla oli myös alan huippuosaaminen Tampereen teknillisestä yliopistosta, sekä Helsingistä varsin kattava edustus erilaisissa liikenne- ja kaupunkisuunnittelun tehtävissä toimivia. He eivät luennoineet, mutta sen verran ulkopuolista työvoimaa oululaiset käyttivät, että välillä puheenjohtajina ja keskustelun ylläpitäjinä toimivat Matti Hirvonen Pyöräilykuntien verkostosta sekä Tampereelta professori Jorma Mäntynen aina taatulla huumorintajullaan. Eteläisemmän Suomen ammattilaisilla oli tärkeä rooli myös epävirallisempien keskustelujen käymisessä ulkomaisten vieraiden kanssa.

(Lisäys 21.2) Kongressin luentomateriaalit on nyt julkaistu. Ne löytyvät suoraan luento-ohjelmasta ko. päivien kohdalta tästä osoiteesta.

Ei tikusta asiaa

Talvipyöräilyn ympärille sai todella ihan täysipainoisen kongressin. Pyöräilyn saralla on paljon asiaa, ja kun tulokulmaa hiukan muuttaa talven ja lumen suuntaan, ei aika juurikaan tullut pitkäksi. Asiaa löytyi aina fat-biken esittelystä talvipyöränä säänkestävien liikennelaskentajärjestelmien kautta navigointijärjestelmiin, jotka osaavat poistaa kartasta ilman talvikunnossapitoa olevat reitit. Ja paljon muuta.

Kongressia pidettiin kokonaisuudessaan varsin onnistuneena. Oikeastaan ainoat valitukset, jotka korviini kantautuivat olivat sellaisia, että olisi kaivattu lisää ja tarkempaa tietoa siitä, kuinka lumenpoisto tehdään Oulussa ja minkälaisella kalustolla. Oulussa ei kuitenkaan liene mitään erityisen suuria innovaatioita tällä alalla, pääosin liikenteessä näkyi oleva perinteisiä pyöräkuormaajia, vaikka ehkä olisi ollut syytä esitellä niiden kauhan rakennetta ja hammaslevyjä. Nämä ehkä ovat kuitenkin hiukan outoja laitteita eteläisimpien leveyspiirien asukkaille. Harjoja Suomessa ei juurikaan käytetä lumenpoistoon, mutta jotain extraa osa vieraista oli tullut hakemaan, mitä ei sitten oikein löytynytkään.

Aamuinen pyöräretki

Ennakkoihmetystä aiheutti aamulla kello 7 alkavaksi merkitty kaupunkipyöräretki. Miksi moinen ajankohta? Tietysti siksi, että silloin pyöräillään työmatkapyöräilijöiden mukana tosi tilanteessa Oulun liikenteessä. Ei siis pelkästään teoreettista opiskelua. Yllättävän moni halusikin tien päälle aikaisesta aamusta ja lumisateesta huolimatta. Valittavana oli kolme matkaa: 3 km, 5 km ja reilu 10 km. Itse kiersin tuon pisimmän reitin.

Aivan oma projektinsa oli pyörien hankkiminen vieraiden käyttöön. Tässä turvauduttiin oululaisten työmatkapyöräilijöiden apuun. Osa pyöristä tuotiin paikalle illalla, mutta moni työmatkapyöräilijä ajoi kulkupelinsä hotellimme eteen ennen aamuseitsemää ja jatkoi loppumatkan jalan. Me saimme lainata heidän kulkupelejään hetkeksi.

Vaikka maisema ei enää aivan jouluisen luminen ja tunnelmallinen ollutkaan, melkein metrinen hanki ja kunnon talvikeli nostatti ulkolaisten pyöräilijöiden suusta monenlaista kommenttia, kuten myös meikäläinen liikennekulttuuri. ”Kuinka lapset voivat kulkea yksin kouluun keskellä metsää?”, ”Miksi ihmeessä jalankulkijat ja pyöräilijät on laitettu sekaisin samalle väylälle?”, ”Eihän täällä ole pyöräteitä aurattu”, eivätkä avantouimaritkaan saaneet kaikilta aivan terveen papereita.

Tämä oli kuitenkin ehdottomasti yksi erikoisimmista pyöräilytapahtumista, joihin olen osallistunut, eikä aamuinen herätys ja aamupalalta myöhästyminen yhtään harmittanut, kerrankos sitä nyt on pyöräretkillä ruokatunti missattu.

Oulu talvipyöräilykaupunkina

Oulu oli saatu epävirallisen ja hiukan kokeilumielessäkin tehdyn selvityksen perustella maailman parhaaksi pyöräilykaupungiksi, mistä erityisesti ruotsalaisyleisöllä oli erilainen näkemys. Dataa on hankala saada ja se on kovin sekalaista, mutta joka tapauksessa Oulu on aivan kärjen tuntumassa.

Onnistuuko Oulussa talvipyöräily? Käytännössä talviaika tuo paljon selkeämmin esille kaikki mokat pyöräväylillä. Pitkät, suorat ja optimaalisesti kaavoitetut ja suunnitellut pidemmät linjaosuudet ulos kaupungista toimivat kohtuullisesti myös talvella. Toki 4 m leveät väylät pientareineen ja loivine luiskineen tarjoavat kesäisin riittävästi tilaa, mutta talvella tilanne oli jo aika tavalla toinen. Tilanpuute alkoi iskeä heti, kun väylillä oli muutakin liikennettä. Aamutuimaan ajamamme kierros kierteli enempi kaupungin laidoilla ja osin nähtävyyksienkin kautta, joten emme kulkeneet koko aikaa pääliikennevirtojen mukaisesti. Osin siksi reitillemme osui lukuisia todella tiukkoja ja ahtaita mutkia ja käännöksiä. Pyöräletka kulki aivan penkasta penkkaan, eikä väliin enää sopinut vastaantulijoita.

Pyörällä on vaikea ajaa hitaasti ja tehdä tiukkoja käännöksiä, erityisesti jos pyörätien pinta on hiukan liukas ja päällä on pari senttiä uutta lunta, kuten aamulenkkimme aikana oli. Oulun talvipyöräilyä edistäisi kummasti, jos kertaprojektilla korjattaisiin muutama kymmenen todella tiukkaa ja ahdasta pyörätien liittymää. Tilaa näihin remontteihin kyllä yleensä on, ongelma on pelkästään meikäläisissä suunnittelutavoissa. Aikoinaan erään hollanninmatkan jälkeen kirjoitin, että siellä liikenneinsinöörien CAD -ohjelmista on näköjään kokonaan poistettu suorakulma -työkalu muutama kymmenen vuotta sitten, eli siinä vaiheessa kun siirryttiin piirustuslaudoista tietokoneisiin. Suomessa näin ei ole vieläkään tehty, ja se näkyy suuresti pyöräteiden käytettävyydessä. Periaatteessa pyörätiellä ei pitäisi koskaan olla niin tiukkoja paikkoja, että nopeus laskee alle 12 – 15 km/h.

Pyörätelineiden putsaus

Kotikaupungissani Jyväskylässä on vuosia tapeltu pyörätelineiden onnettomasta talvipuhdistuksesta niin kaupungin kuin yliopistonkin alueella. Tai käytännössä tätä puhdistusta ei tehdä lainkaan. Oulussa tässä asiassa oltiin selvästi edellä. Keskusta-alueella miltei kaikki telineet olivat täysin lumettomia ja yllättävästi keskustassa näytti olevan talvella enemmän pyöriä parkissa kuin kesäkeleillä. Talvella eivät sadat reunakivet ja epätasaiset päällysteet estä keskustaan tuloa, joten ihmiset näyttävät pysäköivän pyöränsä talvella keskustaan, ja jättävän kulkupelinsä kesällä kaupungin laidoille.

Yritin kysellä paikallisilta, onko tämä normaali tilanne, vai onko telineet putsattu kongressin ajaksi. Yleisesti talvikunnossapito on kuulemani mukaan viime vuosina selvästi parantunut ja tilanne on koko lailla normaali. Joitain kiinteitä ja hankalasti puhdistettavia telineitä ei putsata, mutta Oulussa on otettu tarkoituksella käyttöön aika järeitä liikuteltavia telinemalleja, jotka voi siirtää pois tieltä putsauksen ajaksi.

Jalankulun ja pyöräilyn erottelu

Erottelun puute on ollut pitkään Oulun Akilleen kantapää pyöräilyn edistämisessä. Toivottavasti sikäläisille päättäjille asia tuli viimeistään nyt selväksi. Tästä ulkolaiset kollegat antoivat selvästi eniten kriittistä palautetta. Miksi Oulussa ei ole eroteltu jalankulkua ja pyöräilyä toisistaan rakenteellisesti?

Meillä ongelma nähdään lähinnä teknisenä ja ”mahtumiskysymyksenä”, mutta se on pohjimmiltaan täysin toisenlainen kysymys. Tätä eivät edelleenkään näytä täysin ymmärtävän edes kaikki pyöräilynedistäjät, virkamiehistä puhumattakaan. Jalankulun ja pyöräilyn erottamisessa toisistaan on kysymys siitä, että näin polkupyörästä tulee täysin eri ajoneuvo ja pyöräilystä tulee täysin eri liikennemuoto. Pyöräilijälle tulee oma, selkeä ja turvallinen mahdollisuus liikkua. Sekametelikevytväylällä pyöräily on aina stressaavaa, hankalaa ja vaarallista. Harvan ihmisen on pakko pyöräillä, joten pyöräilijämäärien lisääminen vaatii ehdottomasti sen, että pyöräily koetaan miellyttäväksi ja helpoksi. Tähän ei päästä koskaan yhdistetyillä kevytväylillä.

Ongelmaa olisi helppo testata siten, että jalankulkijat siirrettäisiin muutamaksi kuukaudeksi jalkakäytäviltä autokaistoille. Sitten haastateltaisiin autoilijoita, kuinka he kokevat tämän muutoksen. Muutos aiheuttaisi autoilijoille jatkuvaa varomista ja turhia jarrutuksia. Autoilijan täytyisi olla koko ajan todella varuillaan, mikä koetaan hyvin stressaavaksi. Matka-aika ei juurikaan pitenisi, mutta autoilusta menisi mukavuus. Keskustoissa autojen ja pyörien nopeudet ovat nykyisin miltei samalla tasolla, joten koejärjestely olisi varsin relevantti.

Pyöräteitä ei kannata rakentaa uusiksi kymmenen vuoden välein vähän kerrallaan, vaan Oulussa pitää ehdottomasti ottaa erottelun yhteydessä käyttöön myös yksisuuntainen pyörätiejärjestelmä. Tällä saadaan pyöräilyyn lisättyä myös turvallisuus, tehokkuus ja selkeys, ja erottelulla tuo mukavuus.

Uusi nuori ja osaava sukupolvi

Tässä kongressissa, kuten näissä pyöräilytapaamisissa eri puolilla Eurooppaa yleensäkin, ei enää ole tietoakaan kuivasta, jäykästä ja kankeasta virkamieskulttuurista, vaikka pohjimmiltaan ollaan tekemissä osin aika kuivahkon liikenne- ja kaupunkisuunnittelun kanssa. Nyt tietämys alkaa myös virrata vähitellen Suomeen, kaikkea ei tarvitse enää käydä itse maailmalta etsimässä. Nuori sukupolvi on erittäin kielitaitoista ja verkostoitunutta, joten enää tuskin tulee tilannetta, jossa suomalainen liikenne- ja kaupunkisuunnittelu jää 40 vuotta jälkeen Euroopan parhaista ratkaisuista, kuten nyt on päässyt käymään. Tältä osin tulevaisuus näyttää hyvältä, mutta tekemätöntä työtä on tolkuton määrä odottamassa.

Näyttelyitä ja pyöräkisa

Kongressialueella oli näyttely, jossa oli esillä mm. sähköpyöriä, liikennelaskentalaitteita, valaisimia ja erilaisia navigaatiosovelluksia. Nykyisin liikennelaskentaakin voi suorittaa reaaliajassa, ja vaikka verrata eri kaupunkien tilastoja keskenään saman tien. Tämä edellyttää vain oikeaa laitetoimittajaa ja sopimuksia datan jakamisesta.

Vauhdikkaimmat osallistujat pääsivät myös kokeilemaan talvipyöräilykisaa, joka ajettiin kaupungin keskustassa. Vauhteja ja tyylejä oli paljon, mutta paikalla oli myös muutama maastokisakuski ja meno sen mukaista. Pelkästään ajotaito ei ratkaissut, vaan hyvä juoksutaito lumihangessa pyörä selässä nosti kummasti sijoitusta. Hauskaa kaikilla kuitenkin tuntui olevan.

Sokerina pohjalla

Kun tapahtuma oli jo päättynyt, sattumoisin kongressi tarjosi vielä yhden suuren positiivisen yllätyksen. Ensi kertaa pääsin juttelemaan Suomen ylivoimaisesti legendaarisimman pyöräilyvaikuttajan kanssa – Mauri Myllylän. Häntä pidetään päätekijänä siihen, miksi Oulussa ajateltiin pyöräilyasioista jo 1970- luvulla aika tavalla eri lailla kuin muissa kaupungeissa. Muutamien samanhenkisten virkamiesten kesken syntyi kokoonpano, jolla saatiin aikaan monia järkeviä ratkaisuita.

Sen sijaan, että olisin tavannut rauhallisista eläkepäivistä nauttivan herrasmiehen, hänellä oli yhä veitsenteräviä näkemyksiä monista päivänpolttavista liikennesuunnittelun ongelmista. Silmin nähden iloinen hän näytti olevan siitä, että Ouluun oli saatu eri puolilta maailmaa pyöräilyolojen asiantuntijoita, Oulussakin on tällä hetkellä erittäin osaava tiimi tekemässä pyöräilynedistämistä, ja että maailmalla ja Oulussa vallitsi ennennäkemättömän positiivinen ilmapiiri pyöräilyn edistämiseen. Kaukana ovat ajat, kun pyöräteitä piti suunnitella salaa, ja pyöräteiden suunnitteluun sai käyttää aikaa korkeintaan 10 minuuttia päivässä, muu aika täytyi tehdä hyödyllistä työtä.