Pyöräily-ystävällinen kaupunki?

Tämä kirjoitus on julkaistu miltei tällaisenaan JYPSin jäsenlehdessä 2008.

Millainen mahtaa olla pyöräily-ystävällinen kaupunki? Euroopassa on kymmenkunta kaupunkia, jotka usein mainitaan pyöräily-ystävällisiksi. Niitä ovat: Groningen, Zwolle, Veenendaal, Enschede, Münster, Amsterdam, Odense, Fraiburg (im Breisgau), Kööpenhamina ja Kent. Listaan voi joskus päästä muitakin, kuten Trondheim ja Sandnes Norjasta. Käytännössä hyvin monet Keski-Euroopan kaupungit ovat hyvää tasoa ja miltei valmiita pyöräilykaupunkeja. Jos liikut noissa maisemissa, niin kannattaa vaikka vuokrata pyörä ja käydä vähän tutkiskelemassa pyöräteitä. Ystävällisyyden taso ja toteutustavat vaihtelevat suuresti, mutta tärkeintä lienee se, että tiedetään mitä tavoitellaan ja on tehty jotain asioiden eteen. Mainituista kaupungeista suurin osa on luonnollisesti Hollannissa ja sen naapurimaissa. Lisäksi Amerikkalaiset tarjoavat listaan usein itseltään Portlandia, Boulderia ja Davisia. Pidin kesällä 2008 Teemu Tenhusen kanssa luennon näistä pyöräily-ystävällisistä asioista Jyväskylän kaupungin teknisen puolen suunnittelijoille ja tässä jutussa on tiivistettynä joitain noista asioista. Vaikutuksista en vielä osaa sanoa, mutta eivät he voi ainakaan enää sanoa, etteivät ole koskaan kuulleetkaan tällaisista.

Ahtaaseenkin kaupunkiin voi tehdä kunnon pyöräkaistat. Kuva Haarlemista Hollannista.

Hollannin vuosikymmeniä jatkunut määrätietoinen ja ammattimainen pyöräliikenteen olojen parantaminen on alkanut kantaa hedelmää ja levitä vähitellen naapurimaihinkin. Valitettavasti Suomi ei ole Hollannin rajanaapuri, joten meille asti tämä tietämys ei ole yltänyt. Suomalaisia kaupunkeja ei listalla näy. Meillähän jo pelkkä kevyen liikenteen lainsäädäntö estää kaiken ystävällisyydestä puhumisen. Mikä sitten tekee kaupungista pyöräily-ystävällisen? Liikenteen selkeys, tilanteiden ennakoitavuus, pyöräilyn helppous, nopeus ja energiatehokkuus. Paljon vaikuttaa myös pyöräilyn miellyttävyys, luonnonläheisyys ja ennen kaikkea käytännöllisyys. Pyörällä täytyy pystyä hoitamaan kaikki jokapäiväiset asiat mahdollisimman helposti.

Kaikki lähtee liikkeelle hyvistä tiemerkinnöistä. Kaikki mahdollinen on maalattava suoraan tien pintaan. Siitä sen näkevät sekä jalankulkijat että pyöräilijät varmasti ja vaivattomasti. He katsovat yleensä muutaman metrin päähän eteensä, eivätkä suinkaan kulje niska kenossa etsien tolppien päissä olevia liikennemerkkejä. Talvi tietysti vähän aiheuttaa meillä ongelmia, mutta ne ovat enempi juridisia kuin käytännöllisiä. Silloin kuin näitä tiemerkintöjä eniten tarvitaan, ne ovat kyllä näkyvissä. Joissain Suomen kaupungeissa näitä jonkin verran näkeekin, mutta paljon olisi vielä parannettavaa.

Pyöräily taajamassa täytyy tehdä mahdollisimman helpoksi. Pyöräilijän huomiokyky täytyy saada pidettyä kiinni liikenteen seuraamisessa, ei pyörätiellä pysymisessä ja pyörän ehjänä pitämisessä, kuten meillä usein on. Kaikenlaiset ylimääräiset mutkat, kanttarit ja poukkoilu sinne tänne vievät pyöräilijän kaiken huomion.

Jos pyöräilijän vauhtia halutaan jossain erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa hidastaa, se tehdään rakentamalla pyörätielle hidastetöyssyjä – samanlaisia pyöreäreunaisia ja samoilla periaatteilla toimivia kuin autoteillekin. Ei suinkaan niin, että laitetaan tielle teräväreunaisia pyörän rikkovia kanttikiviä.

Pyöräily-ystävällisessä kaupungissa liikkuminen on hyvin energiatehokasta. Pyörätiet tehdään mahdollisimman suoriksi ja linjauksiltaan järkeviksi, että ne vievät suuret pyöräilijävirrat juuri oikeaan paikkaan. Koska mitään vauhtia hidastavia vinkkelimutkia, kanttareita ja töyssyjä ei ole, niin sopivan taajamavauhdin ylläpidossa ei tule hiki, ellei sitten satu asumaan erityisen mäkisessä maastossa. Jatkuva jarruttaminen ja kiihdyttäminen vie pyöräilijän voimat tehokkaasti, ei niinkään matka. Tämänhän tietävät kaikki raskaassa lastissa ajavat hyötypyöräilijät hyvin. Juuri jatkuva kiihdyttely tekee pyöräilystä huomaamatta hikistä hommaa. Alikulut ovat tolkuttomasti energiaa kuluttavia paikkoja, mikäli ei ymmärretä rakentaa energiaa säästäviä alikulkuja. Sellaiseen mennessä poljetaan pikkuisen lisävauhtia, että päästään kevyesti vauhdilla ylös kuopasta. Alikulusta tietää helposti kumpaa tyyppiä se on. Jos sinne mennessä täytyy jarruttaa, se on huono. Risteykset tehdään aina maan päälle, ei sinne kuopan pohjalle tai heti tunnelin suulle. Tehokkuuteen liittyy myös läheisesti pyörätien päällyste. Sen pitäisi olla mahdollisimman kovaa ja tasaista – siis betoniako? Se tietysti rullaa selvästi parhaiten, mutta onhan siinäkin omat ongelmansa, joten minulle kyllä kelpaa tuollainen hollantilaistyylinen erittäin hienojakoinen ja tiukaksi tampattu asfalttikin. Suomessa vedotaan aina näihin routaongelmiin, mutta se on tekosyy. Muutamia routaheittoja voi aina kiertää, mutta karhea päällyste syö metri metriltä voimiasi.

Kun pyörätien asfaltti värjätään (punaiseksi, vihreäksi jne.), siitä saadaan monta hyötyä. Niin autot kuin jalankulkijatkin osaavat varoa paljon paremmin pyöräilijöitä. Ei autoilija tietenkään normaalisti tahallaan työnnä nokkaansa pyöräilijän eteen, vaan koska ei huomaa ylittävänsä pyörätietä. Kaupungit ovat ahtaita joka paikassa ja pyörätiet joudutaan usein rakentamaan hyvin ahtaasti. Jos pyörätie merkataan näkyvästi, siitä tulee täysin turvallinen ja käyttökelpoinen.

Yksi liikennesuunnittelun perusasioitahan on se, että pidetään eri liikennemuodot erillään toisistaan mahdollisimman hyvin. Siksi pyöräily-ystävällisissä kaupungeissa pyöräilijän ei tarvitse lainkaan väistellä jalankulkijoita. Molemmille on koko ajan omat kulkuväylänsä, jotka menevät myös risteysten yli. Autoillehan nyt on luonnostaan aina omat väylänsä. Kun liikennemuotojen välille tulee kohtaamisia, silloin on käytössä selkeät risteykset ja yksinkertaiset ja helpot väistämissäännöt.

Pyöräteitä alettiin rakentaa suuremmassa määrin 1960-luvulla. Autoteillä kehitys on kulkenut noista ajoista muutaman kehitysvaiheen kautta moottoriteihin, mutta pyöräteiden kehityksessä on valtavia eroja eri maiden välillä. Parhaimmillaan pyöräily-ystävällisestä kaupungista löytyy omia moottoriteitä myös pyöräilijöille, mutta monissa maissa pyöräteiden kehitys on stopannut 1970-luvun tasolle. Taajamien välinen pyörätie voidaan siis rakentaa niin, että sen voi ajaa päästä päähän pysähtymättä tai edes jarruttamatta kertaakaan. Toki siinä voi käyttää myös kiihdytyskaistoja ja poistumisramppeja; nämähän ovat tienrakennuksessa jo vanhoja tuttuja perusratkaisuja. Olenkin tässä jo pidempään odotellut, koska tuon Vaajakosken moottoritien viereen saataisiin pyöräilijöiden moottoritie, nykyinen pyörätie kun alkaa olla pahasti rapistunut. Siinähän olisi valmis malli vieressä!

Oleellinen asia pyöräily-ystävällisessä kaupungissa on myös kaupunkisuunnittelu. Kaikki palvelut pitää olla tavoitettavissa myös ilman autoa, ja mielellään vielä kohtuullisen pyörämatkan päässä. Siksi niissä pyritään määrittelemään eri palveluille maksimietäisyyksiä keskustoista. Suuri osa työpaikoista on sellaisia, että ne voidaan hyvin pitää kaupunkien keskustoissa. Kun autot vähenevät oleellisesti keskustoissa, silloin niissä voi myös asua viihtyisästi. Työmatkat lyhenevät ja pyöräily lisääntyy automaattisesti. Täytyy siis vain jollain tavalla saada poikki tämä nykyinen oravanpyörä. Kävelykadut ovat monissa paikoissa Suomessakin olleet menestyksiä. Kokonaiseen autottomaan keskustaan meillä ei vielä rohkeus riitä. Pelätään ostavien asiakkaiden vähenevän. Tätä asiaa on tutkittu Hollannissa useissa kaupungeissa ja siitä on saatu mielenkiintoisia tuloksia. Kaupankäynti ei ole vähentynyt. Kyllä ihmiset ostavat aina kun heillä vain on rahaa käytössä. Kertaostokset vain ovat pienempiä, mutta kokonaisvolyymi on sama tai jopa lisääntynyt, koska pyörällä liikkuvat ostajat ovat kiireettömämpiä ja ehtivät viettää enemmän aikaa kaupoissa!

Viimeisenä voisi vielä mainita sanan käytettävyys. Se on oleellinen osa pyörätien suunnittelua, aivan kuten minkä tahansa muunkin laitteen tai palvelun suunnittelua. Siihen paras tutkimusmenetelmä on ajaminen pyörätiellä täyteen lastatulla hyötypyörällä – tai tandemilla. Ruokaa täynnä olevat pyörälaukut pitäisi saada kuljetettua mahdollisimman helposti ja tuotteita vahingoittumatta kaupasta kotiin. Ei suinkaan mikään helppo nakki. Parasta mitä itse olen nähnyt näissä pyöräily-ystävällisissä kaupungeissa, ovat juuri nämä välillä uskomattoman kekseliäät yksityiskohdat, joilla pyöräilijän elämää on saatu helpotettua. Ne eivät ole välttämättä lainkaan kalliita toteuttaa, mutta niistä näkee, että suunnitelmia on tehty muuallakin kuin kirjoituspöydän ääressä, ja käytettävyysasiat ovat olleet mielessä. Ne on voinut keksiä vain itse satulassa istumalla ja ongelmiin törmäämällä, sekä suurta luovuutta käyttäen. On myös monia muita käytettävyyttä parantavia asioita, kuten esimerkiksi viitoitus. Nimenomaan pyöräilijöillekin soveltuva, eikä mikään viisaritolppaviritelmä. Viitoituksessahan luotettavuus on tärkein tekijä, muutenhan sillä ei ole mitään virkaa.

Esa Rantakangas

 

Vastaa

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.