Pyöräliikenteen uusi suunnitteluohje ja koulutukset

Pyöräliikenteen olosuhteiden edistämisessä otetaan nyt todella suuria harppauksia. Nyt toteutuvat ne ideat, joita pyöräilijät ovat yrittäneet saada aikaan jo yli parinkymmenen vuoden ajan. Vuodenvaihteessa ilmestyi Suomessa laatuaan ensimmäinen pyöräliikenteen suunnitteluohje (linkki ohjeeseen). Koska nyt on katkaistu napanuora 1970-luvun kevyeen liikenteeseen ja sen höttöisiin virityksiin ja ohjeisiin, koulutustarve kokonaan uudenlaisen ajattelun mukaisen pyöräliikennejärjestelmän omaksumiseen on suuri. Pyöräily on jälleen liikennettä!

Siksi onkin erittäin hyvä, että Väylävirasto on pitänyt uuteen ohjeeseen liittyviä koulutustilaisuuksia kevään mittaan. Ja mikä parasta, näistä luennoista on editoitu 14 noin 10 min pituista videota suunnitteluohjeen keskeisimmistä asioista opiskelun tueksi. Nyt itse kukin voi opiskella näitä myös omaan tahtiin, ja kerrata asioita niin moneen kertaan, että asiat kirkastuvat.


(lisää…)