Torstai 5.4.2012 (pyöräilyä 54 km)

Viimeisenä pyöräilypäivänä menimme vielä tutkimaan keskustaa ja otimme vähän rauhallisemmin. Aluksi meidän piti mennä kierrokselle parlamenttitaloon, mutta nettivarauksemme ei ehtinyt ajoissa ja emme päässeet kierrokselle, ajoimme kuitenkin parlamenttitalon ohitse. Seuraava kohteemme oli kuuluisa kylpylä, johon kävimme pikaisesti tutustumassa jo alkuviikosta. Keli olikin mitä parhain kylpylän ulkoaltaissa pulimiseen, lämpömittari näytti jo mukavia + 31 asteen lukuja ja aurinko paistoi kesäisen kuumasti.

Maassa maan tavalla, tuli jälleen todistettua konkreettisesti. Hetken pienemmässä ulkoaltaassa lillumisen jälkeen suuntasimme kohti täysimittaista uintirataa. Pääsimme ulapalle altaan puoleen väliin, kun jostain alkoi kuulua armotonta pilliin vislausta. Ajattelin vislaamisen koskevan reunassa harjoittelevia kilpauimareita, mutta sitten yksi vastaantulija osoitti kädellä päätään – todellakin, kaikilla muilla uimareilla näytti olevan uimalakki päässä, siitäkö armoton vislaus johtui? Otin varmuuden vuoksi suunnan suoraan laidalla olevia pikku portaita ylös. Nikke oli päässyt altaan päähän ja siellä uimavalvojan kädet viuhtoivat. Nikkekin nousi altaasta.

Emme lähteneet ostamaan uimalakkia. Oli hassua, että vain tässä yhdessä uima-altaassa piti käyttää uimalakkia, kaikissa muissa lukuisissa altaissa sai olla ilman! Jälkeenpäin harmittelimme, että emme hakeneet pyöräilykypäriä päähän ja katsoneet kelpaisivatko ne, ainakin yksi mies näkyi uivan lippalakki päässä.

Paljon paremmin ei alkanut saunakokeilummekaan, tai oikeammin szaunassa käynti täkäläisittäin. Olimme oppineet, että joka paikkaan mennään uikkarit päällä, ilman sukupuolirajoja. Niin saunaan kuin suihkuunkin. Siis varvastossut ja pyyhe lokeroon ja szaunan ovesta sisään. Aukeni pitkä kapea huone, jonka toisella seinustalla oli lauteet joilla istuskeli jo aika paljon väkeä. Kävelimme eteenpäin kohti szaunan perää ja tyhjiä lauteita. Lattia alkoi tuntua kuumalta jalkapohjissa, mutta aloimme olla jo perillä ja kipaisimme äkkiä lauteille. Mutta helkkari, miten kuumat ne olivat, takapuoli paloi, oli äkkiä hypättävä takaisin alas, sitten jalkapohjat alkoivat palaa, sitten tuli pakorefleksi, äkkiä ripaskaa loikkien ovesta ulos. Onneksi eteisen lattia oli kylmä, joten kipu jalkapohjissa hellitti. Myös ensiapu 1 -kurssi oli juuri käytynä, ja muistui mieleen palovammojen hoito; huuhtelu viileällä vedellä. Siis jonkin aikaa hiukan viileässä suihkussa. Takapuolen kipu hellitti, mutta jalkapohjiin jäi pieni palokipu.

Ei suomalainen näin vähästä lannistu. Olimme havainneet, että muilla oli tossut jalassa ja takapuolen alla oma pyyhe. Paremmin varustautuneena teimme uuden rynnäkön szaunaan. Nyt sinnittelimme siellä niin pitkään kuin muutkin, mutta koska minulla oli vain pieni matkapyyhe mukana, se riitti vain kaksin kerroin takapuolen alle, ja silti vielä poltteli. Szaunassa ei ollut lainkaan kiuasta, sitä vissiin lämmitettiin lattian ja lauteiden avulla? Tuija taisi lukea jostain esitteestä, että koko kylpylän olemassaolo perustuu maaperästä pursuavaan +75 asteiseen mineraaliveteen, liekö tuolla hoidettu saunan lattialämmityskin?

Kokeilimme myös muita saunoja, oli infrapunasaunoja ja höyrysaunoja, hajusteilla ja ilman. Nyt homma alkoi luistaa paremmin, mitä nyt välillä saimme moitteita siitä, että kiipesimme näiden miedompien saunojen lauteille tossut jalassa. Kokonaisuutena kylpyräreissu oli kuitenkin positiivinen ja ikimuistoinen kokemus.

Aikaa vierähti pari tuntia ja nälkäkin iski, joten kävimme vielä pienen puistopyöräilyn päätteeksi syömässä samaisen kylpylän yhdessä ravintolassa, joka harmiksemme osoittautui lähinnä Esson baarin tasoiseksi, mutta kanalla ja ranskalaisilla kammet lähtivät jälleen mukavasti pyörimään.

Tutkimme vielä paluumatkalla kaupungin pyöräilyoloja yrittämällä löytää hiukan uusia reittejä, mutta lopulta päädyimme jokirannalle tuttuun paikkaan. Aloimme etsiä jokiristeilylaivaa, sillä olimme suunnitelleet viimeiseksi illaksi laivakeikkaa. Homma ei kuitenkaan ollut helppo. Vaikka jokiranta oli täynnä laivoja, siihen aikaan harva laiva liikkui. Kävelimme rannalla pitkään ennen sopivan laivan löytymistä, ja harmiksemme risteily jäi vain tunnin mittaiseksi, eli pyöräillen olimme ehtineet tutustua ympäristöön paljon laajemmin. Kaiken huipuksi laiva pyöri aivan ”kotikulmillamme”, etelässä olisi ollut enempi vieraita alueita.

Viimeinen polkaisu Tonavan vartta hotellilaivaa kohti kuutamon loisteessa jäi hyvin mieleen. Ilta oli lämmin ja ihmisiä oli liikkeellä kevytväylillä ja rantapenkoilla aivan haitaksi asti, sillä osin myös pyöräteillä vaelteli turisteja ja valokuvaajia jalustoineen. Mieli oli aika haikea kun pyörät laitettiin jälleen luovutuskuntoon.

Perjantai 6.4.2012 (pyöräilyä 0 km)

Paluu lentoasemalle ja kotiin. On loppuarvioiden aika. Matka täytti siinä mielessä hyvin tehtävänsä, että terveys parani jonkin verran, särkylääkkeitä en syönyt kuin menomatkalla. Pyörän selässä niitä ei yleensä ole tarvinnut, eikä tarvinnut nytkään. Pitkät pyöräilypäivät rauhallisella tahdilla ovat mitä parasta kuntoutusta ja samalla näkee maailmaa etupenkiltä. Parin viikon pyöräretki vastaa hyvinkin parin viikon laitoskuntoutusjaksoa.

Tähän loppuun on myös hyvä tehdä yhteenveto Budapestin pyörilyoloista. Tällä aikataululla ja kilometrimäärillä ei kannata tehdä kovin syvällistä arviota Wienin, Sevillan ja Oulun tapaan, mutta kirjaan ylös muutamia avainkohtia.

Ensinnä miinukset:

Suurin ongelma Budapestin pyöräilyn liikennejärjestelmässä on yksisuuntaisten pyöräteiden puute.Täällä tulivat erittäin hyvin esille kaikki ne ongelmat, mitä pelkästään kaksisuuntaisten pyöräteiden käyttäminen laajassa kaupungissa aiheuttaa, varsinkin kun verkosto on vielä keskeneräinen keskustan suunnalla. Vaikka pyörätiet oli pääsääntöisesti eroteltu jalankulusta, niiden laatu ei edelleenkään riitä työmatka- ja asiointipyöräilyyn – hädin tuskin edes turisteille. Eteen tulee paljon hankalia epäjätkuvuuskohtia ja siksi täällä pyöräillään erittäin paljon ja surutta jalkakäytävillä ja jalankulkualueilla, aivan kuten Suomessakin. Jonnekinhan nalkkiin jääneiden pyöräilijöiden on mentävä risteyksistä. Pyöräreittien jatkuvuus on heikkoa, vaikka pyöräkaistojakin on käytössä, koska kaksisuuntaisia pyöräteitä ja pyöräkaistoja ei voi linkittää mitenkään järkevästi yhteen molempiin suuntiin.

Viimeisenä päivänä myös kaksisuntaisten pyöräteiden hankaluus autoilijalle tuli toteen näytetyksi. Itse ajoin kaksisuuntaista pyörätietä ”väärällä” puolella katua aivan normaalisi. Kolmion takaa lähestynyt autoilija keskitti kaiken huomionsa minuun ja vastakkaisesta suunnasta tulleeseen autoliikenteeseen, eikä havainnut ajoissa takanani tullutta toista pyöräilijää, vaan kiihdytti hänen päälleen siten että pyöräilijä lensi konepellille ikkunaa vasten. Kun täällä päin ei autojen naarmuja tai lommoja lasketa, eikä pyöräilijäkään tainnut saada mustelmia kummoisempia vammoja, virallinen osuus hoidettiin hetken käsiä huitomalla, ja sitten matka jatkui puolin ja toisin.

Monissa Keski-Euroopan kaupungeissa, ja osin Suomessakin, on menty tähän samaan halpaan. Ratkaisu on helppo paperilla, selkeämpi, ja insinöörin silmissä on fiksumpaa pitää kaupungin koko pyöräliikenne muutamilla harvoilla, eristetyillä, mutkaisilla ja kapeilla kaksisuuntaisilla pyöräteillä, kuin levittää pyöräliikenne koko kaupunkirakenteeseen molemmin puolin katua olevien yksisuuntaisten pyöräteiden avulla. Mutta Budapestin mallilla pyöräilykaupunki ei voi toimia, pyöräilijöillä on tarve liikkua ja asioida kaikkialla, ei pelkästään ajella päivät pitkät näitä kaupungin läpi kulkevia ”pyöräilyputkia” pitkin. Näiltä osin Budapestissakin kelkka on käännettävä. Varsineiset kaksisuuntaiset pyörätiet olivat vähän liian heppoisesti toteutettuja, jollon niillä ei oikein matka edistynyt, ja paikalliset työmatkapyöräilijät ajoivat paljolti autojen seassa nopeampaa ja yllätyksettömämpää väylää.

Päällysteet pyöräväylillä olivat poikkeuksellisen heikkoja , kauttaaltaan. En ole koskaan joutunut missään muussa maassa varomaan ja mutkittelemaan näin paljon päällystevaurioiden takia. Toki keskustassa on myös uusia värillisiä ja ensiluokkaisia päällysteitä, mutta niitä on kilometreissä vähän.

Lisäksi vastassa on seuraavia ongelmia:

1. Unkarilaisille soittokello on täysin tuntematon laite. Se kuitenkin auttaisi tällaisessa nousevassa pyörälykulttuurissa ja kapeilla pyöräteillä suuresti jonkinlaisen järjestyksen aikaansaamista. Kyllä jalankulkijat parissa vuodessa oppivat kävelemään muualla kuin pyöräteillä, jos heille vain aktiivisesti soittaa kelloa, ja ahtailla väylillä pyöräilijöiden ohitukset tulisivat paljon turvallisemmiksi kelloa kilauttamalla.
2. Kypärää täällä käyttävät hyvin harvat.
3. Silloille pääsy oli monessa kohtaa poikkeuksellisen hankalaa. Pyörätiet eivät vie kaikille silloille järkevästi.
4. Reunakiviä joutuu ylittämään paljon, ei aivan pääreiteillä, mutta muualla. Muotia näyttävät olevan myös suurin piirtein nollatasoon asetetut reunakivet, joita ei pitäisi missään nimessä käyttää pyöräteillä.

Plussat:

1. Hienoja rantaraitteja, tosin valtavan suosittuina turistipaikkoina pyöräily niillä on ajoittain hyvin hankalaa jalankulkijoiden ruuhkien vuoksi.
2. Autoilijat suhtautuivat pyöriin erittäin hyvin. Primitiivireaktioita ei näkynyt, ja autoilijat väistivät pyöräilijöitä aina jos olivat hiukankin epävarmoja väistämissäännöistä. Lisäksi hyvin usein myös pyörätieltä kolmion takaa tulevia pyöriä väistettiin.
3. Puistoja ja viheralueita on runsaasti ja niillä pystyy pyöräilemään aika hyvin.
4. Shared space -jaettuja katutiloja on jonkin verran, ja ne toimivat kohtalaisen hyvin. Tosin autoilijoille tulee houkutus parkkeerata näille alueille normaalia leväperäisemmin.
5. Kävelykatuja, toreja ja läpiajolta katkaistuja katuja on jonkin verran ja ne jouduttavat matkantekoa, jos paikallistuntemus on hyvää.
6. Pyöräilijöille oli yllättävän paljon omia liikennevaloja risteyksissä. Ja myös omilla ohjauksilla, ei pelkästään jalankulkuvalon orjavaloina. Erityisesti pyöräkaistoja käytettäessä autoilijoiden oikealle kääntyessä pyöräilyvalot näyttivät punaista. Turvallista sinänsä, mutta tällä tekniikalla pyöräilijöiden vihreä jakso jää aika pieneksi, ja päin punaisia ajeltiin aika reippaasti.
7. Pyöräilijät käyttivät täälläkin pimeällä valoja paljon enemmän kuin Suomessa.
8. Pyöräkaistoja oli tehty useammalla tekniikalla ja ne toimivat hyvin ja johtivat usein pitkälle puolen kaupungin läpi. Nämä olivat parhaita reittejä pyöräillä, rauhallisten ja pitkien normaalien yksisuuntaisten katujen lisäksi.
9. Kaupungissa oli aika paljon polkupyörälähettejä.

Kritiikistä huolimatta Budapestissa on suomalaiselle turistille aivan kohtuulliset pyöräilyolot, etenkin kun pysyttelee rannan tuntumassa. Keskikaupungilla voi tulla kokemattomalle kaupunkipyöräilijälle vastaan hankalia kohtia, mutta välillä vähän taluttelemalla ja rauhallisempia katuja haeskelemalla turisti pääsee kyllä etenemään kaupungissa minne haluaa. Useimmille turistikohteille on hyvät pyörätiet. Ja samalla Tonavan vartta voi polkaista vähän pidemmällekin, vaikka Wieniin n. 350 km päähän. Se onkin sitten uusi mielenkiintoinen kaupunki.