keskiviikko 6.6.2012 (pyöräilyä 25 km)
Tänään oli vuorossa kevyt päivä laivamatkaillen ulkosaariston majakkasaarelle. Aamu alkoi polkaisulla aamupalalle ABC- huoltoasemalle, joka oli varma paikka saada tukeva aamupala. Menomatkan reittivalinta ei ollut kovin suora, koska emme hoksanneet oikaista rautatien ali, vaan kiersimme autotien reunoja pitkin. Aamupala tuli mätettyä ja polkaisimme suoraan keskustaan vähän shoppailemaan, mutta olimme etuajassa ja melkein kaikki kaupat olivat vielä kiinni, kuten myös kirjasto. Jäi hyvää aikaa ihmetellä Kokkolan kävelykatua ja kävelykeskustaa kokonaisuudessaan. Valitettavasti tästä on hyvin vaikea löytää pyöräilijän ja jalankulkijan kannalta mitään positiivista. Toteutus on äärimmäisen sekava ja hankalakäyttöinen. Päivittäinen helppo asiointi ei täällä onnistu lainkaan. Näitä samoja asioita mietiskelin toki jo vuosi sitten, kun vietin täällä pitkän viikonlopun kaupungin liikennejärjestelmää tutkiskellen, tämä kaikki vuoden pyöräilykaupunki -meriitin vuoksi.
Kun rakennetaan 2000-luvun kaupunkikeskustaa, jossa olisi tarkoitus liikkua pääasiassa jalan ja pyöräillen, silloin koko suunnittelu lähtee siitä, että siellä myös pystyy liikkumaan äärimmäisen helposti jalan ja pyörällä. Nyt tämä perusehto ei täyty Kokkolassa lainkaan, joten minä ainakaan en ymmärrä, mihin tarkoitukseen koko kävelykeskusta on rakennettu. Tasaiseksi laatoitetulla varsinaisella kävelykatuosuudella on kaikkea mahdollista sikin sokin – jopa esiintymislava tukkimassa melkein koko kadun – joten alueella ei ole lainkaan ilmeisiä ja toimivia kävelyreittejä, pyöräilyreiteistä nyt puhumattakaan. Mitä tekee kävelykadulla, jossa kukaan ei kävele? Havaintojeni mukaan kaikki jalankulkijat pyrkivät viimeiseen asti kulkemaan talojen seinustoilla. Kun tällaisella toteutuksella yrittää kilpailla ympäristön ostosparatiisien kanssa, joissa on helppoa ja esteetöntä liikkua jalan, ei hyvältä näytä.
Vielä pahempi tilanne on varsinaiselle kävelykadulle johtavilla pienemmillä kävelykaduilla, jotka on tehty nupukivivirityksillä täysin kulkukelvottomaksi jalankulkijoille, ja erityisesti pyöräilijöille ne ovat hengenvaarallisia kivisine avo-ojineen. Tähän täytyy mukaillen lainata sama kommentti, jonka kirjoitin aikoinaan Oulunkin pyöräily-ystävällisyyskartoitukseen: jos olet menossa Kokkolaan, varustaudu maastopyörällä ja tukevilla vaelluskengillä. Muuten keskustaan ei ole asiaa. Lyhyesti sanottuna Kokkolan keskusta kilpailee kyllä vahvasti Suomen hankalakäyttöisimmän kävelykeskustan tittelistä, vaikka olen näitä sentään Suomessakin kymmeniä pyörällä kolunnut.
Keskustan saavutettavuus pyörällä on myös huono, itse en ainakaan ole tainnut koskaan onnistua ajamaan keskustaan liikennesääntöjen mukaisesti. Aina vastassa on yksisuuntaisia katuja, jalkakäytäviä tai muuten vain melkein läpiajamattomia paikkoja sekalaisten kaupunkikalusteiden välistä. Ettei menisi pelkäksi moittimiseksi, istutukset ”taivaalta pudonneissa” isoissa kukkalaatikoissa ovat sinänsä hienoja, kuten myös pienet puiset myyntikojut kävelykadun reunassa.
Näiden ihmettelyjeni jälkeen kaupat olivat auki ja naiset shoppailemassa. Ihmettelin vielä vähän lisää, mutta sitten myös taideleipomon vohvelikahvila oli ehtinyt avata ovensa ja menimme sinne päiväkahveille ennen laivarantaan polkaisua. Paikka oli viihtyisästi sisäpihalla, eikä vohveleissakaan ollut valittamista.
Vohvelia sulatellessa kävin pikaisesti vilkaisemassa luonnonhistoriallisen museon kokoelmia samaisen sisäpihan laidalla. Erityisesti perhoskokoelma jäi mieleen – itsekin keräsin lapsena perhosia. Muutkin alkoivat olla valmiita majapaikalle pyöräilyyn ja kävimme varustautumassa siellä sopivalla vaatetuksella ja evästyksellä merimatkaan. Laiva lähti satamasta näköyhteyden päästä, joten fillarit jätettiin mökin seinustalle loppupäiväksi.
Menomatka merelle oli aika tuulinen, vaikka tuulta oli vain 3-5 m/s se yhdistyi suoraan laivan omaan vauhtituuleen, joten ulkona ei tarennut olla kuin hytin takana seinän vieressä, ja siellä me suurimman osan matkasta olimmekin. Matkassa oli myös paljon iäkkäämpää porukkaa, joka valtasi heti satamassa sisätiloista ravintolapöydät, mutta emme me oikeastaan sisälle kaivanneetkaan. Merimatkalla oli koko ajan jotain katselemista, koska ajettiin saariston läpi ulkomeren reunaan. Sade vähän uhkasi, mutta laivalla ei kuitenkaan satanut koko aikana. Tutustuimme konkreettisesti kylmän meren päälle keväällä syntyvään merisavuun (sumutyyppi), joka tulee vastaan paikallisina kasautumina. Myös Tankarin majakkasaari oli osin tuon sumun peitossa.
Majakkasaarella oli museo ja luontopolku, sekä majoitustilaa turisteja varten. Ammattilaiset olivat vallanneet osan saarta ja siellä toimi luotsiasema. Olimme aluksi mukana opastetulla kierroksella ja lopuksi kiersimme luontopolun omin päin. Saaren takaosan lintualueelle on pääsy kielletty koko kesän, mutta lintuja voi tarkkailla lintutornista. Helppoa täällä oli nyt olla ja kulkea, mutta miettiessä menneitä aikoja ja hylkeenmetsästysretkiä kevätjäille, en kuitenkaan vaihtaisi facebook-aikaa menneeseen kovin helposti. Aika pieneksi saari on varmaan käynyt majakanvartijoillekin, sillä aika vähissä ovat olleet harrastusmahdollisuudetkin.
Palatessamme takaisin mantereelle, näimme erinomaisen hienoja merisavun aikaansaamia näytöksiä haloineen kaikkineen. Välillä laiva ajoi täyteen sankkaan sumupilveen periaatteessa keskellä kirkasta ja aurinkoista säätä. En ole koskaan ennen ollut laivalla tällaisessa säässä. Ilmiö eroaa tavallisesta sumusta aika tavalla. Tulomatkalla laivalla oli puolestaan melkein tyyntä, koska kuljimme myötätuuleen. Aurinko paistoi loppumatkan heti päästyämme saariston suojiin ja oleilimme melkein koko matkan aurinkokannella aurinkoa ottaen – tosin vaatteet päällä, mutta kuitenkin. Kukaan muu ei älynnyt tulla sinne, sillä menomatkan kylmä tuuli oli pelottanut muut matkustajat pysymään visusti sisätiloissa.
Maihin palattuamme kävin kuvaamassa toista uutta asuntoaluetta majapaikkamme läheisyydessä ja sitten kiirehdimme kuudeksi kaupunkiin opastetulle kaupunkikierrokselle vanhaan kaupunkiin, Nerestaniiin. Matkassa oli oppaita enemmän kuin yleisöä, sillä kolme muutakin opasta oli tullut kertailemaan taitojaan Nerestanista, vaikka he yleensä vetivät kierroksia muihin kohteisiin kaupungissa. Monenlaista mielenkiintoista tarinaa kuultiin menneistä ajoista. (kuva: Kokkolan vanha historiallinen kadunpätkä)
Kotimatkalla koukkasimme vielä Morsiussaaren kautta, mikä on tavallaan pakollinen nähtävyys pyöräretkeläisille. Rannan tuntumassa on pitkä ja kapea saari, jossa on hienoa asutusta pääasiassa varakkaammille mökkiläisille, ja ilmeisesti siellä on nykyään jo valtaosa varsinaisia omakotitaloja. Hieno paikka kuitenkin, vaikka nyt ei talojen rannoissa lentokoneita näkynytkään parkissa.
