Miksi levähdyspaikat eivät ole pyöräilijöitä varten?

levahdyspaikka
Miksi pyörätieltä ei ole liittymää levähdyspaikalle?

Menneenä kesänä törmäsin useita kertoja erääseen mielenkiintoiseen ilmiöön. Maanteiden levähdyspaikkoja ei ole näköjään lainkaan tarkoitettu pyöräilijöille! Jos pyörätie kulkee kokonaan erillään maantien sivussa, niin siltä ei ole koskaan liittymää ajoradan vieressä olevalle levähdyspaikalle. En tiedä miksi en ole tätä ennen oivaltanut, vai olenko vain pitänyt niitä yksittäisinä lipsahduksina. Nyt niitä tuli kuitenkin pienessä ajassa vastaan niin monta, että tajusin käytännön olevan maan tapa.

Tällainen tilannehan on esimerkiksi (kuvassa) Jyväskylän ja Laukaan välillä Vihtavuoren paikkeilla olevalla levähdyspaikalla. Siinä pyörätien ja levähdyspaikan välillä on oja, vaikka ne ovat aivan vierekkäin. Levähdyspaikalle pääsee vain karauttamalla ojan yli niin että lasinsirut kilisevät ja savi roiskuu.

(lisää…)

Pyöräily-ystävällisyyskartoitus Wienin kaupungista

wien

Olin syyskuussa 2009 Wienissä reilun viikon tutustumassa kaupungin pyöräilyoloihin. Kaupungin lisäksi tutustuin hiukan maaseutuun ja Tonavan pyörämatkailureittiin välillä Wien-Bratislava. Millaista pyöräily miljoonakaupungissa on? Onko Wien jo oikea pyöräilykaupunki?

 

 

Wien on puistojen kaupunki.

(lisää…)

Roskakori pyöräilijöille

Mitä pyöräilijä inhoaa kaikista eniten? Väärin, ei toki mäkiä, vaan turhia pysähdyksiä. Tämä saattaa tuntua äkkiseltään oudolta, mutta kun on ajellut erittäin esteettömillä ja jatkuvuudeltaan hyvillä pyöräteillä, niiden jälkeen yksi suomalaisessa pyöräilyssä eniten ärsyttävä tekijä ovat tuhannet turhat pysähdykset ja jarrutukset. Pyöräilijät ovat luonnostaan erittäin laiskoja pysähtymään, ja siksi heitä varten kannattaa rakentaa risteysten läheisyyteen heittoroskakoreja. Niihin voi viskata roskat ohi ajaessa ja näin roskia ei lipsahda tien oheen.

Ensimmäisessä kuvassa on perinteinen hollantilainen malli, joita on kaikkein eniten. Jäljempänä on ulkonäöltään siistimpiä versioita, joissa pysyvät myös pienet roskat. Tällaiset roskakorit ovat levinneet myös Tanskaan. Viimeinen toteutus on Kööpenhaminasta pyöräreitin varrelta.

 

img_5515_rajattu
Perinteinen roskakori polkupyöräilijöille

(lisää…)

Vaikuttajien luento 2011

Tässä on pyöräilyviikolla 2011 pitämämme luento Jyväskylän vaikuttajille. Linkki luentomateriaaliin.

Vaikuttajien luento 2010

Tässä on pyöräilyviikolla 2010 pitämämme luento Jyväskylän vaikuttajille. Linkki luentomateriaaliin.

Vaikuttajien luento 2009

Tässä on pyöräilyviikolla 2009 pitämämme luento Jyväskylän vaikuttajille. Linkki luentomateriaaliin.

Pyöräilyn perusteet

Jos olet aloittelemassa pyöräilijäuraasi, kannattaa ehkä lukaista tämä muutama vuosi sitten Jyväskylän pyöräilyviikolla pidetty esitys. Sen tarkoituksena on tehdä pyörällä ajajasta pyöräilijä, eli hiukan opettaa pyöräilyn perusteita, ettei jokaisen tarvitsisi tehdä samoja virheitä, kipeyttää paikkojaan ja sipata välillä tien poskeen. Luentomateriaali löytyy tästä linkistä:  

Jyväskylän laatukäytäväkartoitukset

JYVÄSKYLÄÄN SUUNNITELLUT KEVYEN LIIKENTEEN LAATUKÄYTÄVÄT JA LAADUKKAAT PYÖRÄTIET Vuosina 2009–2011 laadimme kaupungin ja Keski-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta selvityksiä Jyväskylään suunniteltujen kevyen liikenteen laatukäytävien reittilinjauksista, ongelmakohdista ja parannusehdotuksista. Laadimme selvitykset laatukäytävistä keskustasta Palokkaan Palokkajärven itäpuolelta, keskustasta Mustalammelle, keskustasta Vaajakoskelle ja keskustasta Palokkaan Palokkajärven länsipuolelta. Lisäksi selvityksiin liittyy laatimamme yleinen liiteraportti, jossa käsitellään laatukäytävien reittiverkkoa sekä laatukäytävien käytettävyys- ja laatukriteereitä. Laatukäytäväselvitysten materiaalit löytyvät alta pdf-muodossa. Näistä voit saada ideoita oman kaupunkisi pyöräväylien  arviointiin. Laatukäytäväselvitysten yleinen liiteraportti: Jyväskylän kevyen liikenteen laatukäytävät ja niiden periaatteet sekä laatukäytäväselvityksissä käytetyt tavoitteet ja kriteerit Pilottiselvitys, reitti 1: Keskusta–Palokka, Palokkajärven itäpuolelta Selvitysraportti, reitti 2: Keskusta–Mustalampi Selvitysraportti, reitti 3: Keskusta–Vaajakoski Selvitysraportti, reitti 4: Keskusta–Palokka, Palokkajärven länsipuolelta